Ei ne osaamiset vaan pelkkä oleminen:)

Oon tässä miettiny et miks ihmees meillä on nii kiire tulla joksikin ja tehdä sitä ja tätä..miksi on nii suuri tarve siihen ittensä määrittämiseen työn ja tekemisien kautta. Jos alan määrittämään itseni sitä kautta, että mitä teen ja kuinka hyvin, se on loputon kehä, jossa suoritusten täytyy olla koko ajan parempia. Ihmissuhteistakin tulee suorituksia, sillä enhän minä voi epäonnistua edes suhteessa toiseen, jos kerran onnistumiset määrittävät olemassaoloni arvoa.

Ammatin täytyy olla sellainen, että sitä arvostetaan ja siitä saa rahaa. "Opiskelu ensin ja hankitaan OIKEA ammatti, jostaa saa KUNNOLLA rahaa ja sitten vasta ajatellaan perheen perustamista." Tosin siinä vaiheessa, kun on sen "kunnon" ammatin löytänyt, vaatii se niin paljon aikaa ja antautumista täysillä, ettei aikaa enää riitä yksityiselämälle.. Jos en tee näiden yleisesti arvostettujen kirjoittamattomien sääntöjen mukaan, häpeän valintojani enkä uskalla niissä viihtyä, vaikka se olisikin juuri minun paikkani.

Katselen usein kissojamme. Ne ovat niin tyytyväisiä elämäänsä ja itseensä. Niistä todellakin voi sanoa, että ne elävät "kissan päiviä" kun ne köllöttelevät yhdessä ja ovat niin tyytyväisiä. Sen taidon mäkin tahtoisin oppia; olla tyytyväinen tilanteessa kuin tilanteessa. Olla tyytyväinen siihen kuka mä oon, ilman sitä että täytyy työn tms kautta todistella muille, että minä olen hyvä tyyppi ja minä osaan ja pärjään. Olla ylpeä siitä kuka olen, enkä siitä mitä osaan tehdä.

Sillä totuushan on, ettei maailmassa ole ketään toista kaltaistani, olen ainutlaatuinen eikä kellään toisella ole oikeutta tulla sanomaan, millainen juuri minun kuuluisi olla..=)